Tovi taas viime postauksesta… Jotain pientä on ehtinyt tässä välissä tapahtuakin.

Ensinnäkin noista divaritaulukkoon vaikuttavista peleistä; viime marraskuusta alkoi hyvä kolme kisaa kestänyt putki, joista sain napsittua yhteensä 30 rg-pistettä. Ensin divarimestaruuskisoista tuli kuppipaikka, sen jälkeen Shootoutin rg-kisoista kolmas sija ja sitten vielä kirsikkana kakun päällä (…tai Kamuin tippinä Mezz päässä) ryöstin 8-pallon SM-alkukilpailuista finaalipaikan! Alkukilpailuissa tuli monia hyviä päänahkoja. Finaalissakin sain hieman pistettyä kampoihin Pehulle häviten ”vain” 8-5.

Yllä mainittujen kisojen jälkeen on ollut vielä toiset divarimestaruuskisat sekä yhdet rg-kisat. Molemmissa suoritustani on ollut häiritsemässä Koson Ismo (vastustajan roolissa). Toki pari voittoakin sain, mutten mitään pisteryöppyä kuitenkaan. Harmi, sillä olisi ollut hauska lopettaa kausi hieman parempaan tulokseen. No katsotaan nyt lähtisikö sitä vielä toukokuussa Kuopioon 9-pallon SM-kisoihin..

RG-sijoitukseni oli parhaimmillaan kolmas, mutta Straight poolin SM-alkukisoista pois jäänti ja kaksi edellistä rg-kisaa ovat pudottaneet minut nyt seitsemänneksi. Lopputuloksissa tämä tarkoittaisi siis nousua 1.divariin ensi kaudeksi. En tosin itse koe vielä olevani 1 divari tasoinen, mutta katsotaan muuttuuko mieli syksymmällä. Käsittääkseni 1-divaripaikkaa ei ole pakko ottaa vastaan. Ja jos kerta nyt pääsin kakkosessa kärjen tuntumaan, pitäisi minun pystyä siihen myös ensi kaudella, eikö?

Toiseksi tarvitsee mainita tuosta seurasiirrosta. EBK järjesti hallituksensa päätöksellä logokilpailun, johon saivat kaikki halukkaat osallistua. Avasin Photoshopin useampanakin iltana, mutta vasta kun tajusin avata myös Karhun siihen rinnalle, alkoi tapahtua. Tiesin jo logon valmistuessa, että aika kärkikahinoissa ollaan (tosin en tiedä kilpailijoiden määrää..). Palkinnoksi uudesta logosta EBK tarjosi minulle jäsenyyttä maineikkaassa seurassa. Seuran vaihto tuntui muutenkin luonnolliselta siirtymältä, sillä olen pelannut siellä jo useamman vuoden viikkokisoja.

Eli ensi vuonna pelaan siis EBK:n väreissä, paidassa jossa komeilee meikäläisen suunnittelema logo! Julkaisen logon täällä samaan aikaan, kun EBK laittaa sen omille sivuilleen.


Kolmanneksi hieman välineasiaa; Hyvin palvelleen Oliverini tippi alkoi pitää omituista resonointiääntä. Vein kepin Suomen Biljardimyyntiin ja sain saman tien uuden tilalle. Oliver Stops on kyllä hyvä breikkeri, mutta aika paljon olen kuullut hajoamisistakin. Tosin mitäs sen on väliä jos saa aina uuden tilalle… Biljardimyynnistä tarttui mukaan myös stikkarin perustyökalu eli justabridge. Kumma resti-härveli, joka todennäköisesti tuo aamukahvit ja tohvelitkin pyydettäessä.
Stikkarilla pitää totta kai olla myös katu-uskottava bägi. Joten ostin uuden. Nyt bägiin mahtuu neljä buttia ja siinä on isommat välinetaskut. Kooltaan ja painoltaan muistuttaa tosin erehdyttävästi golf-bägiä..
Palataan taas...

8 sm-alkukilpailut...

...ja jatkoon. Ihme juttu. Mikähän täs nyt oikein on? No jatketaan ensi viikolla.

2 Div. RG5, Shoot Out

9.10.2010
Kumma juttu miten aivan puskista sitä kipuaakin jaetulle toiselle sijalle (mitä kakkosen pelaajiin tulee) divarimestaruuskisoissa. Sitten heti seuraavissa kisoissa vielä syvemmältä puskasta divari rangkingin semifinaaliin. Pikku pystinkin sain ja hieman bensarahaa. Kyllä kannatti treenata ne kaikki neljä tuntia...
No pelit meni kuitenkin näin:
6-2 voitto
6-2 voitto
6-2 voitto
7-3 voitto
7-5 voitto
3-7 tappio

http://www.sbil.fi/forum/viewtopic.php?f=6&t=7309